Reboot the City

Massoittain mahdollisuuksia

Visit Tampere / Juho Shonen

Tampereen hackathon etsii älyratkaisuja katuvaloverkon hyödyntämiseksi

Enlighten Tampere -innovaatiokilpailu kutsuu yritystiimejä ideoimaan ratkaisuja älykkään kaupunkiympäristön kehittämiseksi katuvaloverkon avulla. Innovaatiokilpailuun liittyvä hackathon pidetään 4.-5.6.2018 Tampereen teknillisen yliopiston Kampusareenalla. –Tavoitteena on etenkin ulkoinfra-alueilta muodostuvan tiedon hyödyntäminen, mutta muutakin tietoa voi jalostaa. Kaikki kaupungin avoin data on käytettävissä, kertoo projektipäällikkö Mika Heikkilä. Kisassa voi myös ideoida, kuinka katuvaloverkkoon liitetyt laitteet voisivat kerätä dataa ja LUE LISÄÄ »

Työnjohtaja Toni Rantanen näyttää miten rekisterinumeroita skannataan.

Television aamuohjelma esitteli SiirtoSoittoa

MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman toimittaja Mika Tommola oli Staran katupesutiimin vieraana Töölössä 19. huhtikuuta. Työnjohtaja Toni Rantanen ja kaupunkiympäristön toimialan osastopäällikkö Lauri Uski esittelivät Tommolalle SiirtoSoitto-palvelua, johon kirjautuneet pilottialueen asukkaat saavat automaattisen soiton, jos heidän autonsa on vaarassa joutua hinatuksi. Ensimmäiset kokemukset SiirtoSoitto-palvelusta ovat lupaavia, sillä työnjohdon arvion mukaan autoja on ollut kadunvarsilla totuttua vähemmän. LUE LISÄÄ »

Staran työntekijä puhdistamassa katua keväällä hiekasta. Kuva: Aki Rask.

Innovaatiokisassa syntynyt sovellus Ylen Uutisissa

Ylen Uutiset kirjoitti verkkosivuillaan 26.3.2018 SiirtoSoitto-palvelusta otsikolla ”Jääkö jokakeväinen autojen siirtorumba Helsingissä historiaan uuden sovelluksen ansiosta?” Sovelluksen suunnitellut Marco Sandrini kertoi uutisessa, että palvelu lähettää ilmoituksia käyttäjän karttaan merkitsemien alueiden siivouksista ja muistutuksen vielä päivää ennen puhdistusta. Myös pilottialueen asukkaita haastateltiin jutussa. Reboot the City-hankkeen hackathonien tuloksena useita innovaatioita on jo testikäytössä ja toisia kehitellään LUE LISÄÄ »

SiirtoSoitto muistuttaa, kun auto pitää siirtää

StreetReboot1-kisan tuloksena syntynyttä SiirtoSoitto-sovellusta pilotoidaan keväällä 2018 katujen kevätsiivouksessa. Sovellus auttaa kaupunkilaisia varautumaan kevätsiivoukseen ja muihin pysäköintiä rajoittaviin töihin. Se kertoo lähestyvien töiden aikatauluista ja muistuttaa pysäköinnin rajoituksista. Palvelun toivotaan vähentävän siirrettävien autojen määrää. Siirtokehotus-liikennemerkit tuodaan katujen varsille pari päivää ennen työn alkamista. Nämä liikennemerkit ovat aina lainvoimaisia ja niihin merkittyinä aikoina pysäköinti on kielletty. LUE LISÄÄ »